| Summary: | William H. Duttonin käsite verkostoituneista kansalaisista viidentenä valtiomahtina löi Suomessa läpi 2010-luvun alussa. Tiedotusvälineissä tämä näkyy kahdella tapaa: ensinnäkin yhä useampi uutisaihe on tavallisten ihmisten esille nostama, toiseksi median toimintaa seurataan entistä tarkemmin. Neljäs valtiomahti on siis saanut oman vahtikoiransa, sosiaalisessa mediassa verkostoituneet ihmiset.
Pro gradu -työssäni tarkastelen sanomalehtien välittämää kuvaa sosiaalisen median ad hoc -ryhmistä, jotka ilmentävät viidettä valtiomahtia. Lähden liikkeelle oletuksesta, että tiedolla on merkitystä: sanomalehtien välittämä kuva ad hoc -ryhmistä vaikuttaa siihen, millaisiksi ad hoc -ryhmät mielletään. Keskityn tutkimuksessani viiteen Facebookissa toimivaan ryhmään. Lähiluvun avulla kartoitan kokonaiskuvan, millaisia uutistapahtumia ad hoc -ryhmät saavat aikaan ja mitkä seikat määrittävät uutisointia. Kriittisen diskurssianalyysin kautta pyrin hahmottamaan, miten ad hoc -ryhmiä ja niiden toimintaa merkityksellistetään. Tutkimusaineistoni olen kerännyt kolmesta sanomalehdestä: Helsingin Sanomista, Aamulehdestä ja Karjalaisesta.
Tutkimukseni osoittaa, että perinteiset uutiskriteerit määrittävät pitkälti ad hoc -ryhmien käsittelyä sanomalehdissä. Mediahuomion voimakkuuteen vaikuttivat selvästi muun muassa ad hoc -ryhmän maantieteellinen sijainti ja toiminnan laajuus. Eniten sanomalehdissä korostettiin vaikuttavuutta: ad hoc -ryhmiä arvioitiin ensisijaisesti ryhmien yhteiskunnallisen merkityksen kautta. Lehtiteksteissä ad hoc -ryhmän yhteiskunnallisella merkittävyydellä ei kuitenkaan välttämättä ollut yhteyttä konkreettisiin tekoihin.
Suhtautuminen ad hoc -ryhmiin oli sanomalehdissä varovaisen positiivista. Näin oli etenkin silloin, kun ryhmien protesti ei kohdistunut sanomalehteen itseensä tai lehden kustantajaan. Sanomalehtien kriittisyyttä ad hoc -ryhmiä kohtaan lisäsi yhteys sosiaaliseen mediaan. Ad hoc -ryhmän vähäistä merkitystä perusteltiin usein sillä, että se organisoituu sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksessa nousee esiin perinteisen median varautuneisuus uusia vaikutus- ja viestintämuotoja kohtaan.
|
|---|