| Summary: | Hongkongin vallansiirto (1997) asetti Iso-Britannian ja Kiinan haasteelliseen tilanteeseen, jossa kahden
kulttuurisesti ja poliittisesti hyvin erilaisen maan tiiytyi tehdä yhteistyota alueen vaurauden siiilyttämiseksi sekh
1980-luvun alussa alkaneen siirtymakauden aikana että tulevan kiinalaishallinnon alla. Tilannetta väritti
historiallinen painolasti; erityisesti keisarillisen Kiinan 1800-luvun puolivalin oopiumisodissa kokemat tappiot,
joiden seurauksena Hongkong päätyi brittilaisen imperiumin haltuun. Tämä Kilnan kommunistiseen
vallankurnoukseen (1949) saakka kestänyt aika, joka tunnetaan Kiinassa nimellh “noyryytyksen vuosisata”,
hankaloitti sii rtymäkauden yhteistyOti.
Tämä tutkimus keskittyy siirtymhkauden puolivhliin, I 980—90-lukujen taitteeseen, jolloin tehtiin Hongkongin
kannalta olennaisia poliittisia ja lainsäidännöl1isiä ratkaisuja. Näitä olivat muun muassa Hongkongin tulevan
“perustuslain” säätäminen, demokraattisen reformin paalinjojen asettaminen sekä muutokset Iso-Britannian
kansalaisuusjärjestelmaan. Ajankobdan merkittävyytta Iisiisi myös osaltaan sekä Kiinan että Iso-Britannian sisäiset
poliittiset kehitykset; Kiinan taloudellinen (sekä osittain poliittinen) reformi ja Margaret Thatcherin
paäministerikauden päiittyminen vuosikymmeneri taitteeseen. Yksittäisista tapahtumista Iso-Britannian ja Kiinan
suhteeseen vaikutti erityisesti kiinalaisen opiskelijaliikkeen tukahduttaminen 1989 ja sitä seurannut
konservatiivinen käänne Kiinan sisapolitiikassa.
Tutkimuksessani tarkastelen Iänsimaisen ja kiinalaisen poliittisen yhteistyon haasteita Britannian parlamentin
puheenvuorojen kautta. Tarkoituksena on selvittää, millaiset kulttuuriset konventiot vaikuttivat maiden suhteeseen
sekä parlamentaarikkojen puheeseen Kiinasta ja Hongkongista. Vaikka tutkimuksessani keskeistä on
länsirnaalainen näkökulma ja siihen Iiittyvät ajatusmallit, pyrin myös syventämään tilanteen syy-seuraussuhteita
valottamalla Kiinan ja kiinalaisten suhtautumista Hongkongiin ja Iso-Britanniaan tutkimuskirjallisuuden kautta.
Metodologisesti lähestymistapani keskittyy paitsi parlamentin sisäiseen dynamiikkaan myos toiseuden
merkitykseen poliittisessa puheessa. Olennaista on Quentin Skinnerin teoria puheesta poliittisena tekona j a
intentiosta sen takana, parlamentaarisen puheen yleisosuhde sekä kulttuuristen konventioiden vaikutus poliittiseen
puheeseen.
|
|---|