| Summary: | Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka yritysten yhteiskuntavastuuta käsitellään kahdessa talouslehdessä
vuosina 2001–2005. Aineistona tutkimuksessa on kyseisten lehtien yritysten yhteiskuntavastuuta
käsittelevät artikkelit, joita on 71 kappaletta. Kiinnostuksena on yritysten
yhteiskuntavastuun määritteleminen ja asenteet yhteiskuntavastuuta kohtaan. Metodina tutkimuksessa
on diskurssianalyysi. Teoreettisesti tutkimus kiinnittyy 1990- luvulla ja 2000-luvun
alussa käytyyn keskusteluun suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta, hyvinvointivaltion kriisistä,
yritysten uusista sijoittajavetoisista toimintamalleista sekä talouden yhä suuremmasta
roolista yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa.
Keskustelussa on havaittavissa taloudellisten perustelujen ja talouden retoriikan voimakas
esiin nousu yhteiskuntapolitiikan oikeuttajana. ”Talouden realiteeteista” on tullut ikään
kuin normi, jonka mukaan yhteiskuntapolitiikkaa toteutetaan. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus
ovat hävinneet taistelun talouden retoriikkaa vastaan. Talouselämän eliitin ja yritysten
valta yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa vahvistui 1990-luvuna aikana. Tämä tapahtui
universaalin sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan kustannuksella, sillä yhteiskuntapolitiikkaa ryhdyttiin
tekemään yhä enemmän talouden ”realiteettien” ehdoilla. Samalla Suomeen rantautui
uusi sijoittajavetoinen yritysten toimintamalli ja yritysten toiminta muuttui yhä enemmän sijoittajavetoisemmaksi.
Tässä tilanteessa yritysten ja yhteiskunnan suhde on tullut uudelleen
määriteltäväksi, ja yritysten yhteiskuntavastuu on noussut tuon määrittelykamppailun yhdeksi
välineeksi.
Tutkimuksessa on nostettu esiin neljä diskurssia: menneen maailman diskurssi, uhkan
diskurssi, retoriikka-diskurssi sekä mahdollisuuden diskurssi. Diskursseille yhteistä on, että ne
pyrkivät määrittelemään globaalin talouden "realiteetit" tärkeimmiksi ja järkeviksi toiminnan
oikeuttajiksi. Näin ollen yritysten yhteiskuntavastuu näyttäytyy utopistisena ja globaaliin talouteen
sopimattomana toimintamallina, jonka kannattajat voidaan leimata talouden "tosiasioita
ymmärtämättömiksi” ja näin ollen talouden valta-asema yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon
oikeuttavana normina uusintaa itseään. Silloin kun yritysten yhteiskuntavastuuta ei le imata
utopistiseksi, niin yhteiskuntavastuusta keskustellaan mahdollisuutena voiton tekemiseen.
Yhteiskuntavastuun sosiaalisesti tai kulttuurisesti latautuneet perustelut jäävät aineistossa
talouden realiteettien varjoon.
Tutkimuksen keskeisenä huomiona on, että talouden toimijat pyrkivät legitimoimaan
oman uusliberalistisen toimintamallinsa tuomalla yritysten toiminnan esiin vaihtoehdottomana
ja ainoana ”oikeana” mallina, jonka avulla on mahdollista selviytyä globaalissa kilpailutaloudessa.
Yritysten yhteiskuntavastuu näyttäytyy vanhanaikaisena ja uuteen talouteen sopimattomana.
Samalla yritysten yhteiskuntavastuun vaatijat pyritään marginalisoimaan joukoksi,
joka ei ymmärrä talouden ”realiteetteja” ja yhteiskunnan parasta.
|
|---|