| Summary: | Tutkielman keskeisenä tarkastelun kohteena on vastuu köyhistä ja köyhyyden ratkaisusta
Suomessa, pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Köyhyysilmiötä lähestytään ruoka-avun
kautta ja sitä esimerkkinä käyttäen. Tutkielman tarkoitus on pohtia, onko ruoka-apu hyvä
tapa auttaa köyhiä hyvinvointivaltiossa ja kuinka hyödyllistä ruoka avunsaajilleen on.
1990-luvun laman myötä perustetut, protestiksi tarkoitetut ruokapankit ovat eri muodoissaan
vakiintuneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tutkielman yksi tarkoitus on pohtia
sitä, miksi näin on käynyt ja miksi ruoka-apua tarvitaan edelleen.
Tutkielman empiirinen aineisto on kerätty Jyväskylän luterilaisen seurakunnan
diakoniatyön asiakkaille suunnatulla kyselyllä syksyn 2010 aikana. Tutkimuksen analyysimenetelmänä
on käytetty pienelle aineistolle sopivia parametrittomia menetelmiä.
Suurimmaksi osaksi aineiston analyysi on kuitenkin kuvailevan tason analyysia.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että asiakkaat arvelivat hyötyvänsä ruoka-avusta siitäkin
huolimatta, että moni oli heittänyt päiväysvanhaa ruokaa roskiin tai antanut itselleen sopimatonta
ruokaa muille. Saadun ruuan laadulla ja hyödyllisyydellä oli yhteys asiakkaan
kokemukseen avun hakemisen nöyryyttävyydestä. Vastaajista iso osa ei ollut toimeentulotuen
saajia. Tukea saamattomista suurin osa oli eläkkeellä kun taas työttömät olivat pitkäaikaisia
toimeentulotuen saajia. Harkinnanvaraista toimeentulotukea oli haettu vähän ja
vastaajat kokivatkin, että sitä on vaikea saada. Puolet arveli, että sosiaalityöntekijä on vaikeasti
tavoittavissa. Diakoniatyöhön vastaajat olivat tyytyväisiä. Vain taloudellisen avustamisen
muotoja tarvittaisiin enemmän. Diakoniatyöntekijöiden kannattaisikin kiinnittää
huomiota asiakkaidensa toimeentulotuen saamiseen ja avustaa sen hakemisessa sekä yhdessä
asiakkaan kanssa valittaa väärästä päätöksestä.
Tutkielma antaa viitteitä siitä, että vastuu köyhyyden ratkaisusta ja huoli köyhistä on siirtynyt
jossain määrin uudestaan kirkolle ja yksilöille itselleen. Kun vastuu ihmisarvoisen
elämän turvaamisesta liukuu virallisilta toimijoilta epävirallisille ja puolivirallisille toimijoille,
apu tulee sattumanvaraiseksi ja leimaavaksi.
|
|---|