| Summary: | Pro gradu - tutkimukseni käsittelee nk. Dublin - turvapaikanhakijoita, eli
turvapaikanhakijoita, joiden kohdevaltioonsa saavuttuaan voidaan määrittää olevan toisen
jäsenvaltion vastuulla ja turvapaikanhakija käännyttää kyseiseen vastuulliseen valtioon
ilman että turvapaikanhakijan perusteita kansainväliselle suojelulle selvitettäisiin. Dublin –
järjestelmä on keskeinen osa Euroopan unionin turvapaikkapolitiikkaa, jota tarkastellaan
tutkimuksessa Dublin - kontekstille keskeisin osin. Samoin tutkimuksessa myös tältä osin
tarkastellaan järjestelmälle keskeistä turvallisuuslegitimaatiota ja valtioiden ’turvalliseksi’
nimeämistä.
Tutkimuksessa on käytetty aineistona turvapaikanhakijoiden turvapaikkakansioita sekä
Euroopan unionin turvapaikkapolitiikan Dublin – kontekstille keskeisiä policy -
dokumentteja. Tutkittavana ovat sellaisten hakijoiden turvapaikkatekstit, jotka ovat
valittaneet päätöksestään Helsingin hallinto-oikeuteen. Vaikka valitus ei lykkää päätöksen
täytäntöönpanoa, valitusteksteistä on mahdollista lukea esiin lisäargumentaatiota Dublin –
kontekstista sekä viranomaisten että turvapaikanhakijoiden näkökulmasta.
Tutkimuksen lähtökohtana on se, että turvapaikanhaku on Dublin-hakijalle ”mahdottoman
vaatimista”. Tutkimuksessa on täten kyse myös siitä, kuinka toimia tilanteessa, joka
lähtökohtaisesti ei toimintaa näyttäisi mahdollistavan. Toisaalta tutkimukseni lähtökohtana
on myös weberiläinen ajatus siitä, että toimijalla on aina joitain valtaosuuksia
käytettävissään.
Tutkimuksessa tarkastellaan myös, kuinka turvapaikanhaku muuttuu
”eurooppalaistuessaan” Dublin-kontekstissa, jossa kansainvälisen suojelun tutkimisen
sijaan keskeiseksi nouseekin kysymys suojelusta vastuullisen tahon selvittämisestä. Dublin
- prosessia tarkastellaan tutkimuksessa myös Max Weberin ideaalityyppien sekä Albert O.
Hirschmanin exit-voice – dikotomiaa vasten.
|
|---|