| Summary: | Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää improvisaationäyttelijöiden antamaa sosiaalisen
vuorovaikutuksen merkitystä improvisaatioteatterissa. Teoreettisena viitekehyksenä käytän
Erving Goffmanin mikrososiologiaa, koska se tutkii sosiaalista vuorovaikutusta ja sen
käsitteellistä jäsentämistä. Tutkimusaineistoni koostui kuudesta haastattelusta.
Tutkimustuloksieni mukaan improvisaationäyttelijöiltä vaaditaan vuorovaikutustaitoja ja
kanssanäyttelijöiden kuuntelutaitoa. Improvisointi on avointa vuorovaikutusta, hetkessä
elämistä ja luovaa toimintaa. Improvisaatioteatteri poikkeaa tavallisesta teatterista siinä,
ettei siinä ole ennalta laadittua käsikirjoitusta, ohjaajaa ja yksi henkilö hoitaa monta eri
roolia saman aikaisesti.
Improvisaatioharjoituksia on monia erilaisia ja niissä muun muassa pyritään korostamaan
liikkeen vaikutusta tarinankerronnassa. Improvisaatioesityksissä kanssanäyttelijöiden
kasvoja suojellaan hyväksymällä ehdotukset ja vältetään kasvoja uhkaavia tekoja kuten
tyrmäämistä. Eri improvisaatiolajit sisältyvät teatteriesityskehyksen puitteisiin ja ne
omaavat myös oman sisäkkäisen kehyksensä, jossa niillä on omat kirjoittamattomat
sääntönsä.
Tila vaikuttaa improvisaatioon siten, että fyysiset liikkeet lisääntyvät tilan suuretessa.
Kuitenkin etäisyys kanssanäyttelijöistä on pieni, jotta vuorovaikutus mahdollistuu
kerronnallisesti. Improvisaatioasenne on toiset huomioon ottava eikä toisten esityksiä
arvoteta. Ryhmän toiminnan kehys on improvisaatiota edesauttava hyvän ilmapiirin
perusteella. Vuorovaikutus esiintyjien ja yleisön välillä on tärkein koko improvisaatiossa,
sillä ilman yleisöä ei ole improvisaatioesitystäkään.
|
|---|