| Summary: | Tutkimuksen taustana on orkesterimuusikoiden ikääntyminen suomalaisissa sinfoniaorkestereissa.
Ikääntyminen näkyy orkestereiden keski-iän nousuna ja sen taustalla on 1960–80-
luvuilla tapahtunut uusien orkestereiden perustaminen ja vanhojen laajentaminen. Tuona ajanjaksona
palkatut muusikot lähestyvät nyt eläkeikää yhtenäisenä kohorttina ja jäävät eläkkeelle
10–15 vuoden kuluttua jättäen jälkeensä tarpeen voimakkaille rekrytointitoimenpiteille.
Tutkimus on tapaustutkimus yhdestä sinfoniaorkesterista, samalla kuitenkin kartoittaen myös
valtakunnallista tilannetta. Aineistona on teemahaastatteluita, artikkeleita, aikaisempaa tutkimusta
sekä havainnointia. Eri aineistojen yhdistelmän kautta löydetään erilaisia näkökulmia
ikääntymiseen ja orkesterityöhön. Aineisto on järjestetty teemoittelemalla ja analyysin taustalla
aineistoa peilaa ikästratifikaatioteoria. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella orkestereiden
sisäistä ikärakennetta ja sen muutosta kiihtyvässä eläköitöitymisprosessissa. Tutkimustehtävät
ovat seuraavia: millainen tuleva muutos orkesterin ikärakenteessa on, mistä löytyy uusien
muusikoiden kerrostuma poistuvan tilalle ja miten ikääntyminen heijastuu työn tekemiseen.
Millainen prosessi eläkkeelle jääminen on muusikolle? Mureneeko orkesterin ikärakenne suurten
ikäluokkien lähestyessä eläkeikää?
Orkesterin ikäkohortit osoittautuivat epätasapainoisiksi; nuorten ja ikääntyvien muusikoiden
kohortit olivat laajoja, kun taas keski-ikäisiä ja ikääntyneitä muusikoita oli vähän. Ikääntyvien
kohortin lähestyessä eläkeikää ikäjärjestys alkaa muuttua nuorten siirtyessä ikääntyneiden
tilalle vaativiin tehtäviin ja ikääntyvien löytäessä uusia rooleja työyhteisössä. Samalla tarvitaan
uusi kohortti ammattitaitoisia muusikoita eläkkeelle jäävien tilalle ja tähän sukupolvenvaihdokseen
voidaan alkaa valmistautua jo nyt kehittämällä pitkän aikavälin ikä- ja eläkestrategioita
orkestereihin.
|
|---|