| Summary: | Tutkielmassani käsittelen subjektiviteetin muodostumista. Valistuksesta lähtien autonomisuuden
ihanne on muokannut käsitystämme subjektista. Todellinen subjekti on järkensä ja tahtonsa
voimalla toimistaan päättävä yksilö. Autonomisuuden ajatus merkitsee mahdollisuutta ylipäätään
erottaa yksilöllisyys yhteisöllisyydestä. Yksilöllisyyden synty mahdollistaa subjektin
erottautumisen paitsi yhteisöstään, myös ympäristöstänsä sanan laajassa merkityksessä. Työssäni
tutkistelen yksilöllisyyden ajatuksen muodostumista ja sen seurauksia.
Theodor W. Adornon mukaan luonnontieteellinen ja eksistentiaalinen ajattelu ovat epätosia
yksipuolisuutensa vuoksi. Adorno vastustaa sekä ajatusta absoluuttisesta yksilöllisyydestä
(eksistentialismi) että järjen objektiivisesta näkökulmasta (laskelmoivaksi järjeksi taantunut
valistus). Molemmat ajatukset ovat valistuksen yksipuolisia perillisiä. Absoluuttisen yksilöllisyyden
ongelmallisuus on sen objektittomuudessa ja objektiivisuuteen pyrkivän järjen ongelmallisuus on
sen subjektittomuudessa. Adornon filosofia on hegeliläistä dialektisuuden korostuksessaan. Subjekti
ja objekti ovat jatkuvassa, ratkeamattomassa dialektiikassa toistensa kanssa. Modernille
tyypillisessä halussamme ylittää tämä dialektiikka ja yksinkertaistaa olemisemme teemme hallaa
inhimillisyydellemme. Olemme rakentaneet autonomisuuden ihanteen, muttemme onnistu
toteuttamaan sitä. Sikäli kuin emme ymmärrä yksilöllisyyden dialektista ydintä, emme ymmärrä
itseämme emmekä toiseutta. Autonomisuuden tavoittelusta tulee patologista, mikä tekee
paradoksaalisesti autonomisuuden saavuttamisen mahdottomaksi. Adorno tuo yksilön dialektisen
ytimen esiin mimesiksen käsitteen kautta. Mimeettisyys on ominaisuus, joka merkitsee
suuntautumista toiseuteen jäljittelemällä tätä. Adorno pyrkii hajottamaan subjektin ja objektin
jäykkän raja-aidan asettamalla jäljittelyn yksilöllisyyden perustaksi.
Adorno esittää autenttisuuden jargonin pyrkimyksenä peittää yksilöllisyyden mimeettinen ydin.
Autonomisen subjektiviteetin realisoitumista ehkäisee jargonin retoriikka, joka uskottelee meidän jo
saavuttaneen tämän modernia konstituoivan ihanteen. Tutkielmassani esittelen myös pedagogisen
näkökulman autonomisen subjektiviteetin rakentumiseen. Kasvattajan ja opettajan on ymmärrettävä
yksilöllisyytemme rajallisuus, mutta myös sen potentiaali kyetäkseen saattamaan kasvatettavan
kohti autonomisuutta. Autonomian pedagogisen aspektin esille nostaminen konkretisoi Adornon
ajattelua sikäli kuin se on mahdollista ja suotavaa.
Tutkielmassani esitän autonomisen subjektiviteetin ehdoksi yksilön mimeettisyyden rakentavan
toteutumisen. Toiseus on tunnustettava yksilöllisyyden lähtökohdaksi, muttei kuitenkaan yksilöä
fatalistisesti määrääväksi ulkopuolisuudeksi. Filosofinen ymmärrys asiasta on ensi askel tälle
prosessille. Aidon muutoksen on tapahduttava kuitenkin ennen kaikkea ei-käsitteellisellä tasolla.
|
|---|