| Summary: | Tässä tutkielmassa tarkastellaan kysymystä uskonnollisen uskon oikeuttamisesta
näkökulmana William Jamesin pragmatismi. Tutkimuksen taustalla on
uskonnonfilosofinen keskustelu uskon ja tiedon välisestä suhteesta sekä uskonnollisen
uskon asemasta tieteellisen maailmankuvan rinnalla. Jamesin pyrkimys puolustaa yksilön
oikeutta omaksua uskonnollisia uskomuksia on eräs keskeinen kannanotto tuohon
keskusteluun.
Jamesin pragmatistisen totuuskäsityksen taustalla on oletus ihmismielestä
riippumattomasta todellisuudesta, jota sellaisenaan, ilman inhimillisen kokemuksen
lisäyksiä, ei kuitenkaan voida tarkastella. Totuus onkin sidoksissa inhimilliseen
kokemukseen ja toimintaan. Jamesin pragmatismin mukaan totuus on hyvän laji; totta on
se, mikä toiminnassa osoittautuu hyväksi. Pragmaattisen menetelmän mukaan asioiden tai
käsitysten selventämiseksi ja niitä arvioitaessa tulisikin tarkastella käsityksistä seuraavia
mahdollisia, erityisesti suotuisia, käytännöllisiä vaikutuksia.
Myös uskonnolliset uskomukset tulisi asettaa pragmaattiseen testiin. Uskonnollisen
kokemuksen tutkimuksessaan James tarkastelee uskontoa ja sen käytännöllisiä vaikutuksia
ihmisten elämässä. Jamesin mukaan uskonnossa on pohjimmiltaan kyse sisäisestä
asenteesta; henkilökohtaisesta suhteesta johonkin, jonka yksilö kokee Jumalaksi tai
jumaluudeksi. Parhaimmillaan uskonto voi tuoda uskovan elämään turvallisuuden, ilon ja
tarkoituksellisuuden tunteen. Pragmaattisessa mielessä uskonnolliset uskomukset ovatkin
tosia ja oikeutettuja niiden arvokkuuden vuoksi yksilön elämää ajatellen.
Jamesin argumentaatio uskonnollisen uskon oikeuttamiseksi pohjautuu hänen ”tahto
uskoa” -ajatteluunsa, jossa korostuu tahdon ja tunteiden merkitys uskomuksia
muodostettaessa. ”Tahto uskoa” -ajattelun keskeinen argumentti on, että tieteellisen
evidenssin puutteessa, erityisesti maailmankatsomuksellisissa ja moraalisissa
kysymyksissä, yksilön on oikeutettua turvautua ensisijaisesti tahdon ja tunteiden
ohjaukseen. Moraalisissa kysymyksissä ei voida jäädä odottamaan tieteellisiä perusteita,
vaan valintoja on tehtävä, huolimatta epävarmuudesta. Epävarmuus ja erehtymisen riski
kuuluvatkin aina rajalliseen inhimilliseen kokemukseen sidotun yksilön elämään.
|
|---|