| Yhteenveto: | Tutkimuksen aiheena on häpeä. Tarkastelun alla ovat sekä
kokemus häpeästä että häpeä ilmiönä. Väitän, että häpeä on
tuskallinen olotila, jota on miltei mahdoton peitellä. Häpeävä ei
kuitenkaan halua, että muut näkevät ahdistuksen.
Häpeä on usein ohimenevää, mutta siitä voi muodostua jollekin
vallitseva tunnetila. Ensimmäisessä tapauksessa häpeä on häiriöksi
sosiaalisille suhteille, jälkimmäisessä se vaikeuttaa niiden
hoitamista huomattavasti.
Ranskalaisfilosofi Jean-Paul Sartrella häpeä on inhon kaltainen
kokemus: rehellinen ja kammottava. Ajatus, että ihminen olisi
järjen hallitsema olento, kaikkoaa kuin saippuapallo. Häpeä on
kokonaisvaltainen kokemus: se ei ole yksinomaan ajatus tai pelkkä
fyysinen tuntemus, vaan molempia. Häpeä liittyy ihmisenä
olemiseen. Se on eksistentialistinen tila.
Fenomenologisestikin häpeä on kiinnostava ilmiö. Se ilmenee
subjektin tietoisuudelle viestinä epäonnistumisesta. Muiden
elämismaailmaan se avautuu näkymänä: ihmisen ulkoinen olemus
muuttuu.
Moraalisen pohdinnan aihe häpeä on silloin, kun sitä kerryttää teko,
joka on normin vastainen tai paha. Etiikan näkökulmasta häpeä on
este onnellisuudelle. Häpeävä on usein äärimmäisen itsekriittinen.
Päälähteenäni käytä Sartren teosta L’être et le néant. Sartren
mukaan ihminen tiedostaa omat vikansa ja puutteensa
voimakkaasti, kun toinen katsoo häntä. Häpeää tutkineet filosofit
liittävät kokemuksen varsin usein nähdyksi tulemiseen.
|
|---|