| Summary: | Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisen suhteen katse muodostaa subjektien välisissä kohtaamisissa, ja millainen rooli tällaisilla katseen välityksellä tapahtuvilla kohtaamisilla on yksilön minuuden rakentumisessa. Tarkastelen kysymystä kahden kilpailevan intersubjektiivisuuden teorian, transsendentaalisen fenomenologian ja dialogisen filosofian, kontekstissa. Transsendentaalisen fenomenologian edustajaksi olen valinnut Jean-Paul Sartren ja dialogisen filosofian edustajaksi Georg Simmelin, sillä nämä ajattelijat ovat kiinnittäneet erityistä huomiota katseen varassa tapahtuvaan kohtaamiseen. Sartren ja Simmelin ajatukset intersubjektiivisesta katseesta ovat myös jyrkästi vastakkaisia. Sartrella katse näyttäytyy etäännyttävänä suhteena, jossa katsoja pelkistää kohteensa oman kokemusmaailmansa intentionaaliseksi objektiksi, kun taas Simmelillä katse luo vastavuoroisen intersubjektiivisen sidoksen, joka tarjoaa välittömän pääsyn toisen kokemusmaailmaan. Työssäni pyrin selvittämään, mitä perusteita tällaisille näkemyksille voi olla, ja ovatko näkemykset sovitettavissa yhteen. Väitän, että kun luovutaan joistakin Sartren teorian virheellisistä oletuksista, Sartren ja Simmelin teoriat voidaan nähdä toisiaan täydentävinä. Tässä yhteensovittamisessa hyödynnän Nick Crossleyn esittämää kompromissia transsendentaalisen fenomenologian ja dialogisen filosofian välillä. Sen pohjalta väitän, että simmeliläinen katse tulee ymmärtää alkuperäisenä ilmiönä, jonka perustalle rakentuvat myöhemmin katseen objektivoivat muodot. Näiden objektivoivien muotojen kehittyminen edellyttää reflektiivistä itsetietoisuutta, joka konstituoituu kehollisessa suhteessa toiseen. Väitän kuitenkin, että reflektiivisen itsetietoisuuden kehittyminen ei sulje pois vastavuoroisen katseen mahdollisuutta, vaan se säilyy intersubjektiivisten kohtaamisten perusmuotona siinä missä objektivoiva katse tulee nähdä poikkeamana tuosta perustavammasta suhteesta.
|
|---|