| Yhteenveto: | Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisia ovat nuorten hengailupaikat
vantaalaisessa Martinlaakson lähiössä. Tehtävänä on tarkastella hengailupaikkojen
ominaisuuksia nuorten, asukkaiden ja tilan näkökulmasta. Tutkielma sijoittuu
kaupunkitutkimuksen ja maantieteellisen nuoruudentutkimuksen kentälle ja on otteeltaan laadullinen. Tutkielman teoreettinen viitekehys tulee ympäristöpsykologian puolelta ja sen keskeisin käsite on tarjouma (ks. Gibson 1979).
Analyysissa käytetään apuna Marketta Kytän (2003) kehittämään nelikenttää lapsiystävällisistä ympäristöistä. Tutkielman aineiston muodostaa Martinlaakson koulun oppilailla täytetty kyselylomake sekä alueen asukkaiden ja nuorten kanssa tehdyt teemahaastattelut. Analyysimenetelmänä on käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysia. Aineisto teemoitellaan ja luokitellaan tarjouman käsitteen teorioiden avulla. Asukkaiden kanssa tehdyissä haastatteluissa ollaan kiinnostuneita erityisesti positiivisista ja negatiivisista tarjoumista, kun taas nuorten
kohdalla sosiaalisista ja kulttuurisista tarjoumista. Hengailupaikkoja tarkastellaan
funktionaalisten tarjoumien näkökulmasta, sekä pohditaan sitä sijoittuvatko ne rajoitetun, tuetun tai vapaan toiminnan kentille.
Tutkielma osoittaa, että nuorten hengailussa on kyse ensisijaisesti sosiaalisesta
toiminnasta, ystävien tapaamisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Hengailupaikkoja valitaan aineiston perusteella sen mukaan, että ne olivat tarpeeksi avoimia halutulle toiminnalle sen lisäksi, että siellä liikkui mahdollisimman paljon muita ihmisiä. Julkiset tilat ovat tutkimustulosten perusteella avoimempia nuorten hengailulle kuin puolijulkiset tilat. Puolijulkiset tila ovat tärkeitä erityisesti kylmällä ja sateisellä säällä, jolloin ulkotiloissa oleskelua ei pidetä miellyttävänä.
Asukkaat kiinnittivät nuorten hengailuun huomiota lähinnä silloin, kun se koettiin
häiritsevänä. Siten suurin osa nuorten joutilaasta oleskelusta vaikutti sosiaalisesti
hyväksytyltä. Hengailupaikat tunnistettiin yleensä ympäristöjen visuaalisesta
epäjärjestyksestä, kuten tageista ja graffiteista, tai juhlivista, humaltuneista tai
kovaäänisistä nuorista. Visuaalisen epäjärjestyksen pelättiin olevan uhka myös sosiaaliselle järjestykselle. Sosiaalisesti epäjärjestäytyneeksi miellettyä paikkaa pidettiin pelottavana ja sitä mielellään välteltiin.
|
|---|