| Summary: | Tutkimuksessa tarkastellaan nationalismin roolia Chilen presidenttien linjapuheissa vuosina
1990–2005. Tarkoituksena on selvittää, miten Concertación-puolueliittouman presidentit
hyödynsivät nationalismia retoriikkansa resurssina pyrkiessään legitimoimaan politiikkaohjelmiaan
transitioajan Chilessä. Työssä kiinnitetään huomiota myös presidenttien argumentaatiotekniikoihin
sekä menneisyyspolitiikkaan, jonka avulla maan synkkä lähihistoria
pyrittiin sitomaan kansakuntanarraatioon.
Aineiston lukutapa perustuu keskeisiltä osiltaan Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaan.
Lisäksi puheisiin pureudutaan menneisyyspolitiikan ja mythopoeian (myyttien luominen)
näkökulmasta. Aineistona on Patricio Aylwinin, Eduardo Frein ja Ricardo Lagosin presidenttikausien
21 de Mayo -puheet, joita on yhteensä 16 kappaletta. Vertailun vuoksi mukaan
on otettu myös kolme kenraali Augusto Pinochetin puhetta sotilasvallan ajalta.
Pinochetin valtakausi ei päättynyt autoritaarisen hallinnon romahtamiseen, minkä vuoksi
Concertaciónin presidentit saivat transitioaikana vastaansa poliittisesti vahvan oikeiston,
yhtenäiset asevoimat ja itsetietoisen liike-elämän. Chilen transitioprosessi olikin luonteeltaan
maltillinen ja reformistinen; uudistusten läpivienti perustui suostutteluun ja konsensuksen
luomiseen. Tämä oli olennainen syy, minkä vuoksi ”horisontaalisen toveruuden”
tuottamiseen kykenevä nationalismi nousi retoriikan keskeiseksi resurssiksi.
Tutkimuksen tuloksena selvisi, että puheissa rakentui uudenlainen banaali ja rauhanomainen
versio chileläisestä nationalismista. Sitä käytettiin sovinnonteon, yksimielisyyden ja
konsensuksen rakentamisen instrumenttina. Tutkimus osoittaa, että nationalismia voidaan
hyödyntää aggressioon kiihottamisen lisäksi myös myönteisten asioiden ajamiseen, kuten
kansanryhmien välisen sovinnon edistämiseen, demokratian puolustamiseen, tuloerojen
madaltamisen perustelemiseen sekä monenkeskisen ulkopolitiikan legitimointiin.
Pinochetin aikana omiin kansalaisiin kohdistuneen väkivallan legitimointiin käytetty militaristinen
ja aggressiivinen nationalismi oli siis vain yksi versio chileläisestä nationalismista.
Chileläisen nationalismin myönteisiä puolia ei ole aiemmin juuri tutkittu.
|
|---|