| Yhteenveto: | Omassa Pro gradu -tutkielmassani pureudun Suomen ja suomalaisten
taiteilijoiden osallistumiseen Venetsian nykytaiteen biennaaliin, sekä siinä vallitsevaan
problematiikkaan kasvavan kulttuuriviennin aikana. Seuraan mukanaolon kehitystä ja
jalostumista nykyiselle tasolleen, tuoden esille sen ongelmia ja toisaalta mahdollisuuksia.
Kansallisella kuvataiteen kentällä Venetsian biennaaliin osallistumiselle annetaan paljon
painoarvoa, koska biennaali on yksi nykytaiteen tärkeimmistä reiteistä kansainvälisyyteen.
Ongelmat eivät kuitenkaan ole pelkästään kansallisia, johtuen Suomen yhteisesiintymisestä
Norjan ja Ruotsin kanssa. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Miten määrittyy kansalliselle
toimijalle biennaalin rooli kansainvälisen nykytaiteen kentän portinvartijana ja miten on
rakentunut ja kehittynyt Suomen osallistuminen sen kuvataidebiennaaliin kasvavan
kulttuuriviennin aikakautena. Kansallisella toimijalla tarkoitan yksittäistä taiteilijaa ja
toisaalta Suomen virallista edustusta. Venetsian biennaalin portinvartijuus taas viittaa sen
kansainväliseen asemaan ja osallistujien valikoitumiseen. Näitä kysymyksiä lähden
avaamaan Pierre Bourdieun kenttäteorian ja biennaalin historian avulla, sekä neljällä
alakysymyksellä, jotka esitän keräämälleni lehtiaineistolle, joka on koottu vuosien 1994-
2008 väliseltä ajalta: Mikä on Suomen positio muihin Pohjoismaisen paviljongin maihin
nähden? Onko Suomen edustaminen ollut toimivaa? Mikä on kuraattorin rooli Suomen
osallistumisen kannalta? Millaisena suomalaisen taiteen sisältö näyttäytyy?
Tutkimukseni noudattaa kvalitatiivisen tutkimuksen perinnettä. Aineiston
analyysissa olen käyttänyt kriittistä diskurssianalyysia ja se on valjastettu analyyttisen
tiedon keruuseen, kuten se tutkimukseni kannalta on tarkoituksenmukaista. Aineistoni
perustuu Helsingin Sanomien ja Taide-lehden teksteihin kahdentoista vuoden ajalta, sekä
Venetsian biennaalin ja Pohjoismaisen paviljongin virallisiin näyttelykatalogeihin.
Biennaalin historiaosio perustuu historiikeista keräämääni tietoon.
Tutkimukseni johtopäätöksiä ovat Suomen osallistumisen vajavaisuus
nykyisissä olosuhteissa maailman suurimpaan kuvataidetapahtumaan. Yhteispohjoismaisen
paviljongin ongelmat estävät Suomea esiintymästä parhaalla mahdollisella tavalla, joka
myös olisi linjassa valtion virallisen kulttuuriviennin tavoitteiden kanssa. Tällöin
menetetään varsin tärkeä kanava nykytaiteen kansainvälistymisessä.
|
|---|