| Summary: | Tutkielman kohteena ovat kunnissa laaditut henkilöstöpoliittiset tasa-arvosuunnitelmat.
Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (Tasa-arvolaki) velvoittaa kaikki
säännöllisesti yli 30 henkilöä työllistävät työpaikat laatimaan tasa-arvosuunnitelman, jonka
tarkoitus on edistää tasa-arvoa. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää retoriikka- ja
tekstianalyysin avulla sitä, millaista tasa-arvoa aineiston tasa-arvosuunnitelmissa
rakennetaan, millaisia argumentteja niissä esitetään ja pohtia näiden kautta sitä, millaisia
tasa-arvopolitiikan instrumentteja suunnitelmat ovat – toteutuuko tasa-arvo suunnitelmilla.
Aineistoni tasa-arvosuunnitelmat ovat tiukasti hallinnolliseen kontekstiinsa sidottuja, mikä
ilmenee tietynlaiseen kirjoittamiseen sosiaalistumisena sekä tekstityylin argumentoinnille
asettamina rajoina. Tasa-arvosuunnitelmissa puhujaksi asettuu institutionaalinen persoona,
kunta, ja yleisöksi rajautuvat teksteissä käytettyä virkakieltä ymmärtävät instituution
jäsenet. Hallinnollisen suunnittelun kontekstissa suunnitelma on keino saada tasa-arvo
halutulla tavalla hallintaan, mutta samalla tasa-arvo, jota halutaan hallita, rajataan
hallittavaan muotoon. Kuntien tasa-arvosuunnitelmissa tasa-arvo rakentuukin
organisaation tasoiseksi asiaksi. Sukupuolten välinen tasa-arvo käsitetään ohueksi
institutionaaliseksi tasa-arvoksi, jonka tunnusmerkkejä ovat sukupuolineutraalius,
työelämärajaus, muodollisen tasa-arvon vaatimus sekä käsitys tasa-arvosta syrjinnän
vastakohtana. Tasa-arvo rajataan työpaikan tasoiseksi asiaksi, eikä suunnitelmissa pyritä
vaikuttamaan niinkään rakenteellisiin tai yksilötason tasa-arvo-ongelmiin, vaan pysytään
instituution julkisella tasolla.
Aineistoni perusteella kuntien tasa-arvosuunnitelmissa argumentti rakentuu saman kaavan
mukaan. Puhujan oikeus rakennetaan lain ehdottoman perusteluvoiman kautta. Tasaarvolain
asettamasta suunnitteluvelvoitteesta rakennetaan auktoriteettiin vetoava
argumentti, johon lisätään kvantitatiivinen lokus tuomalla esiin syrjintätapausten
poikkeuksellisuus. Tästä edetään pragmaattiseen argumenttiin, jossa tasa-arvo siirretään
tavoitteesta keinoksi johonkin muuhun. Tässä prosessissa muodostuu sukupuolineutraali
käsitys tasa-arvosta, tasa-arvo menettää merkityksensä oikeutena, muuttuu välineeksi ja
samalla epäpolitisoituu.
|
|---|