| Yhteenveto: | Tutkimukseni käsittelee kaunokirjallisten teosten analyysia, jonka sosiologinen luonne syntyy
analyysissa, jonka teoreettisena viitekehyksenä on kulttuurikonstruktionismi. Metodina
käytän diskurssianalyysia, jonka käyttöä perustelen kommentoimalla traditionaalista
kaunokirjallisuuden tutkimusta. Tulkintarepertuaareja rakennan aineistosta, joka koostuu
kolmesta 1990-luvun lopun mieskirjoittajan teoksesta, jotka ovat julkaistu aikana jolloin
miestutkimuksessa oli vahva murroskausi suomalaisessa yhteiskunnassa, kulttuurisessa
diskurssissa. Näitä samanhenkisiä teoksia; Petri Tammisen Miehen ikävää (1997), Hannu
Salakan Valveunivaeltajaa (1999) ja Hannu Raittilan Miesvahvuutta (1999) analysoin
hegemonisen maskuliinisuuden rakenteet kontekstina. Rakennan aineistosta
tulkintarepertuaareja, joiden kehykset olen rajannut kaipuuseen, siihen miten miesten halua
muutokseen kuvataan; haluna pois hegemonisen maskuliinisuuden tavoista rakentaa miestä.
Näissä teoksissa vahvana teemana on mies. Nämä sanoista rakennetut miehen kuvaamisen
diskurssit tietysti heijastavat yhteiskuntaa, jossa ne ovat syntyneet, mutta pyrin myös
osoittamaan, että niillä on sosiaalista todellisuutta rakentava vaikutuksensa, jopa pyrkimys
siihen. Tällä tavoin pyrin nostamaan kaunokirjallisuutta esiin kulttuurisiin diskursseihin
osallistuvana yhteiskunnan osana; jolloin sitä ei nähtäisi vain perifeerisenä taiteen muotona.
|
|---|