| Summary: | Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia käsityksiä synnytyksenjälkeisestä masennuksesta
kärsineillä äideillä on vanhemmuudesta niin kutsuttuna normaaliaikana sekä masennuksen aikana ja
tätä kautta sitä, miten masennus on vaikuttanut heidän omaan vanhemmuuteensa ja millaisena
masennuksen aikainen vanhemmuus näyttäytyy. Toisena tehtävänä on tarkastella sitä, mitkä tekijät
ovat auttaneet äitejä selviämään masennuksestaan, mitä epäkohtia äidit näkevät saamassaan avussa
ja tuessa sekä millainen sosiaalityön rooli on ollut selviytymisessä. Keskeisenä tarkoituksena on
tarkastella näitä ilmiöitä äitien näkökulmasta.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Aaron Beckin kehittelemä Masennuksen
kognitiivinen malli ja tutkimuksen taustalla vaikuttavana metodologiana on Hans-Georg Gadamerin
ajatteluun pohjautuva filosofinen hermeneutiikka.
Tutkimuksen aineiston muodostavat kymmenen synnytyksenjälkeisestä masennuksesta kärsineen
äidin kertomukset. Analyysimenetelmänä on käytetty pääosin teemoittelua ja tyypittelyä. Analyysi
on toteutettu hermeneuttiseen ajatteluun tukeutuen ja masennuksen kognitiivisen mallin käsitteitä
apuna käyttäen.
Tutkimustulokset ovat esitettyinä teema-alueittain. Tulosten mukaan äitien vanhemmuuskäsityksille
ovat tyypillisimpiä rakkauden ja vastuun teemat, joiden pohjalle kukin äiti rakentaa omanlaista
vanhemmuuttaan. Synnytyksenjälkeinen masennus näyttäytyy epätodellisena ja tuskaisena aikana,
jolloin äidin kokemus vanhemmuudesta sekä itsestä äitinä ovat raskaita ja varsin negatiivisia.
Äideillä on taipumus täydellisyyden tavoitteluun ja he kokevat itsensä usein riittämättöminä ja
epäonnistuneina äiteinä. Tällaiset kokemukset ovat kuitenkin subjektiivisia eivätkä objektiivisesta
näkökulmasta tarkasteltuna ole rationaalisia. Masennuksesta selviämisessä äitejä auttoi
keskeisimpinä tekijöinä täydellisyyden tavoittelusta luopuminen, konkreettisen kotiavun saaminen,
oman ajan ottaminen, sosiaalinen tuki sekä lääkitys. Sosiaalityön rooli synnytyksenjälkeisestä
masennuksesta kärsivien äitien tukemisessa jää ohueksi, vaikkakin sosiaalityön piiristä saattaisi
löytyä äitien tarvitsemaa tukea.
Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että synnytyksenjälkeisestä masennuksesta kärsivien äitien
kokemuksiin ja sitä kautta tukemiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota sekä myös sosiaalityön
piirissä pohtia, miten nämä äidit voitaisiin paremmin huomioida.
|
|---|