| Summary: | Tiivistelmä – Abstract Tutkielma käsittelee Maiju Lassilan vuonna 1916 julkaistua romaania Kuolleista herännyt. Työssä tarkastellaan sekä Lassilan romaaniin sisältyvää komiikkaa että epämukavaa. Komiikkaa eritellään Henri Bergsonin komiikanteorian avulla. Bergsonin käyttämät käsitteet ilmenevät Lassilan romaanissa sosiaalisena komediana, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Lassilan romaanin sosiaalinen teatteri muistuttaa Bergsonin teoksessaan erittelemien Molièren näytelmätekstien komiikkaa. Lassilan tekstin sisältämän komiikan alla kulkee traaginen pohjavire, jota analysoidaan Sigmund Freudin Das Unheimliche -esseen avulla. Unheimlich-käsite, jota on vaikea kääntää muille kielille tulee lähelle suomenkielisiä käsitteitä epämukava ja kammottava. Freud painottaa unheimlich-käsitteen ambivalenssia: kotoisasta heimlich-käsitteestä on kehittynyt vastakohtansa unheimlich, joka tarkoittaa kaikkea, minkä piti pysyä salassa, kätkettynä, ja mikä on tullut ilmi. Unheimlich-käsitteen analyysia syvennetään Nicholas Roylen teoksen The Uncanny avulla. Roylen teoksessa pohditaan ja tulkitaan Freudin esseen merkitystä kirjallisuudentutkimukselle. Lassilan tekstistä etsitään vastaavuuksia Freudin erittelemälle unheimlichin kokemukselle. Freudin ja myös Roylen vahvasti esiin nostamat unheimlichin ilmenemistavat esiintyvät lukuisissa tekstinäytteissä Lassilan teoksesta. Lassilan romaanissa kuolleeksi luultu päähenkilö, ambivalentti hahmo satamajätkä Jönni Lumperi, esiintyy kauppaneuvoksena, joka kummittelee toistuvasti herättäen kauhua tarinan henkilöille ja samalla naurattaen lukijaa. Erityisen mielenkiintoista on Freudin esseen tulkinnanvaraisuus, joka ilmenee elävän elämän ja kirjallisen fiktion välisen suhteen määrittelyn vaikeudessa. Roylen käsityksen mukaan Freudin esseessä voidaan havaita unheimlichit kummitukset: Kirjallisuus sikäli, että Freudin esseen unheimlichin kokemuksen esimerkeistä suurin osa on kirjallisia. Psykoanalyysi sikäli, että Freud käyttää kirjallisia esimerkkejään psykoanalyysin tarkoituksia palvelemaan. Lassilan kertojan tapa ilmaista itseään muistuttaa Freudin tapaa käyttää me-muotoista ilmaisua. Lassilan kertojaääni tulkitaan vieraannuttavaksi tavassaan muistuttaa lukijaa siitä, että ”se mitä luet on kertomus”. Tämä muistuttaa Freudin unheimlichin muuttumista lukukokemukseksi, jossa unheimlichin vaikutelma syntyy kuvitellun ja todellisuuden välisen eron hämärtymisellä, eron jonka määritteleminen on tulkinnanvaraista ihmisen tiedostamattomaan pääsyn vaikeudesta aiheutuen. Jönni Lumperin kuolleista heräämisen toistuminen, hänen kummittelunsa varioivat tavallaan Freudin unheimlich-käsitteen ambivalenssia: tuttu, heimlich muuttuu vieraaksi unheimlichiksi ja vieras unheimlich tutuksi heimlichiksi. Algot Untolan lukuisien salanimien (Lassila, Rantamala, Vatanen) kautta hänen tuotantonsa sisältää jotain salaista ja kätkettyä. Kuolleista herännyt on nähtävissä Untolan eri tekijänimien symbioosina, osin tiedostamattomana paluuna Harhaman Rantamalaksi Lassilan nimissä (haamuna). Tukahdutettu Rantamala ponnahtaa esiin kuin vieteriukko bergsonilaisittain ja herää jatkuvasti kuolleista kummittelemaan Lassilan tekstiin.
|
|---|