| Yhteenveto: | Tutkimus analysoi Länsi-Afrikan itsenäistymisprosessista käytyä keskustelua Britannian parlamentin ylä- ja alahuoneissa vuosien 1945–1965 välisenä aikana. Tämä tapahtuu tarkastelemalla Quentin Skinnerin, Chaïm Perelmanin sekä Reinhart Koselleckin metodisten oppien mukaisesti parlamentin edustajien argumentaatiota ja heidän käyttämiään käsitteitä sekä retorisia keinoja. Ensisijaisina alkuperäislähteinä tutkimuksessa käytetään Britannian parlamentin istuntopäiväkirjoja. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten parlamentin edustajat näkivät Länsi-Afrikan dekolonisaation ja millaisin argumentein eri näkökantoja puolustettiin. Näkökulma kohdistuu erityisesti yksittäisten parlamentin edustajien puheenvuoroihin ja käsittely tapahtuu temaattisesti seitsemän teeman mukaisesti. Nämä seitsemän teemaa ovat primitiivisyys ja rotukysymys, rakenteelliset valmiudet, poliittiset valmiudet, yksinvaltiuden ja harvainvallan uhka, etnisen nationalismin ja sisäisen konfliktin uhka, kommunismin uhka sekä Kansainyhteisön tulevaisuus. Tutkimus esittelee näiden eri teemojen kautta parlamentaarista keskustelua ja esittää, että Britannian parlamentin edustajat keskustelivat kaikkein eniten siirtomaiden poliittisista ja rakenteellisista valmiuksista. Pääosin parlamentin edustajat suhtautuivat melko pessimistisesti Länsi-Afrikan maiden ja erityisesti Ghanan valmiuksiin, mutta tämä kritiikki ja pessimistisyys haudattiin tärkeissä keskusteluissa kuten Ghanan itsenäistymisdebatissa. Parlamentin edustajien tavoitteena oli positiivinen narratiivi, jossa Britannia näyttäytyi omasta tahdostaan siirtomaista luopuvana entisenä imperialistina. Suuressa mittakaavassa parlamentin edustajat voidaan jakaa itsenäistyviin maihin kohdistuvissa asenteissa pessimisteihin ja optimisteihin, eivätkä nämä jakolinjat noudattaneet puolueiden välisiä jakolinjoja.
|
|---|