Yhteenveto: | Biokaasun tuotanto orgaanisista jätejakeista on kasvava energiantuotantomuoto, jonka tek-nistä, raaka-aineiden määrään perustuvaa lisäyspotentiaalia pidetään merkittävänä. Keski-tetyt biokaasulaitokset ovat yleensä maatilakohtaisia laitoksia suurempia yksiköitä, joissa käsitellään useita paikalle syntypisteistä kuljetettavia biomassajakeita.
Työssä selvitettiin biokaasuntuotantoprosessiin sopivia massoja tuottavien toimijoiden biokaasuun liittyviä asenteita ja tiedon määrää sekä tietoisuuden ja asenteiden yhteyttä. Tutkimus toteutettiin keväällä ja kesällä 2010 kirjekyselynä, jonka kohderyhmänä olivat pirkanmaalaiset keskisuuren ja suuren tilakoon alkutuottajat ja teollisuuden (elintarvike- ja paperiteollisuus) sekä kuntien edustajat. Aineiston perusteella analysoitiin kohdealueen (Pirkanmaa) sosioekonomista biokaasuntuottopotentiaalia.
Kyselyn vastauksia palautui 48 kpl, 28,6 % lähetetyistä. Saatua vastausjoukkoa voidaan pitää jossain määrin vinoutuneena, sillä kaikki vastaajat suhtautuivat vähintään jokseenkin myönteisesti biokaasuun. Myös vastaajien biokaasutiedot olivat käytetyllä mittarilla korke-alla tasolla. Työssä ei havaittu korrelaatiota biokaasuasenteiden ja biokaasutiedon määrän välillä. Tulosta voi selittää biokaasuun kielteisesti suhtautuvien ja siitä vähemmän tietävien aliedustus vastaajajoukossa.
Aineiston perusteella tyypillinen biokaasusta kiinnostunut on keskimääräistä nuorempi, yleisimmin opistokoulutuksen saanut mies. Alkutuottajat ja teollisuuden vastaajat olivat kiinnostuneimpia biokaasusta. Tiedon puute voi selittää erityisesti elintarviketeollisuuden vastaajamäärän vähäisyyttä. Vaikka tiedon lisääntymisen ei havaittu olevan yhteydessä asenteiden myönteisyyteen vaan biokaasuun perehtyminen näyttäisi jopa lieventävän myönteistä suhtautumista, voisi tiedotuksen lisäämistä pitää tärkeänä biokaasun edistä-mismuotona, joka mahdollistaa sekä biokaasun mahdollisuuksien vertailun että toiminnalle oleellisten verkostojen luomisen.
|