| Yhteenveto: | Tutkimuksessa selvitettiin kolmen eri sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation työntekijöiden näkökulmia pariterapian soveltamisesta lähisuhdeväkivallan hoidossa. Tutkimusmenetelmänä oli Erving Goffmanin (1986) kehysanalyysi. Kehys on ikään kuin näkökulma, josta henkilö tarkastelee puheenaiheena olevaa asiaa.
Aineisto koostui keväällä 2011 perheneuvolassa, ensi- ja turvakodissa sekä perheasianneuvottelukeskuksessa toteutetuista fokusryhmähaastattelusta, joihin osallistui osa kyseisten toimipaikkojen työntekijöistä. Pro gradu -tutkielma on osa vuonna 2009 aloitettua Jyväskylän yliopiston psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikan Pariterapia parisuhdeväkivallan ehkäisemisen keinona -tutkimusta.
Haastatteluaineistosta oli eroteltavissa neljä erilaista kehystä, jotka erosivat toisistaan sen suhteen, mistä perspektiivistä työntekijät tarkastelivat pariterapian mahdollisuutta lähisuhdeväkivaltaan puuttumisessa, millaisia merkityksiä pariterapialle annettiin ja millaisia käytäntöjä ja kielellisiä ilmaisuja ne tuottivat. Nämä kehykset nimettiin prosessikehykseksi, turvallisuuskehykseksi, psykologiseksi kehykseksi ja käytännön kehykseksi. Prosessikehyksessä väkivaltaan puuttuminen nähtiin prosessina, jossa yksilötyön tarkoituksena oli valmentaa asiakkaita yhdessä työskentelyyn. Turvallisuuskehyksen puitteissa pariterapiaan liitettiin riski terapian johtamisesta vaaratilanteisiin. Pariterapiaa kuvailtiin arvaamattomana työtapana, johon liittyi tietty ennakoimattomuus ja tilanteiden eskaloitumisen mahdollisuus. Psykologisen kehyksen puitteissa pariterapian käyttökelpoisuutta väkivallan hoidossa arvioitiin psykologiaan liittyvin käsittein. Työntekijät sovelsivat työssään traumaviitekehystä ja kiintymyssuhdeteoriaa. Käytännön kehyksessä pariterapian soveltuvuutta väkivallan hoitomuotona kehystettiin käytännöllisin termein erilaisten resurssien riittävyyden näkökulmasta. Käytännön kehyksen puitteissa pariterapia nähtiin myös mahdollisuutena sopia käytännön asioista parin välillä.
Tutkimus osoitti, että työntekijöiden näkökulmasta pariterapiaan liittyy sekä mahdollisuuksia että vahvuuksia, joita ei erikseen työskennellessä voida saavuttaa. Pariterapian toteuttamiseen liittyy myös paljon turvallisuuteen ja käytäntöön liittyviä haasteita, rajoitteita ja riskitekijöitä, jotka tulee ottaa huomioon hoitoa suunniteltaessa. Kysymys pariterapian soveltuvuudesta lähisuhdeväkivallan kanssa työskentelyn keinoksi sai uusia vastauksia, jotka toivottavasti palvelevat työkäytäntöjen kehittämistä.
|
|---|