| Yhteenveto: | Tämän tutkimuksen päätavoitteena on selvittää, millainen oli 1920-1930 -luvun suomalaisen
nuortenkirjallisuuden luoma kuva ”hyvän” elämän rajoista, elämisen mahdollisuuksista ja
mahdottomuuksista, miten kaunokirjallisuuden merkittävänä välittäjänä ja kirjallisen
kasvatuksen auktoriteettina toimiva kirjastolaitos suhtautui ja pyrki vaikuttamaan tuohon
kuvaan ja lopulta, onnistuiko kirjastolaitos lainaustilastojen perusteella ohjaamaan nuoret lukijat
esimerkillisten kertomusten ääreen.
Päälähteinä toimivat valtion kirjastotoimiston julkaisema Arvosteleva kirjaluettelo (Akl)
vuosilta 1925-1938 ja luettelon pohjalta valitut 15 suomalaista nuortenkirjaa. Lisäksi lähteinä
käytetään Helsingin, Jyväskylän ja Kouvolan kaupunginkirjastojen arkistoaineistoja, vuosi- ja
toimintakertomuksia, lainaustilastoja sekä kanta- eli kirjaluetteloja. Tutkimuksen taustalla on
ajatus kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta keinoina vaikuttaa lukijan maailmankuvaan, ja
tarkoituksena on tutkia ylhäältä päin tullutta, paljolti kasvatuksellista näkemystä siitä, millaisista
aineksista koostuvia kirjoja nuorille piti tarjota ja millaisia ei. Kaunokirjallisia teoksia ei
tarkastella suorina kuvina aikansa todellisuudesta, vaan enemmänkin tapoina kuvata sitä, miltä
todellisuuden haluttiin näyttävän ja mikä koettiin ylipäätään mahdolliseksi.
Tutkimuksen perusteella Arvostelevan kirjaluettelon ihanteelliselle nuoruudelle asettamat rajat
olivat osittain tiukempia, kuin mitä nuortenkirjallisuus itse ilmensi. Molemmissa lähteissä
korostuivat isänmaallisuus, itsenäisyyteen ja raskaaseenkin velvollisuudentuntoon
kannustaminen, yhteiskuntaluokkien erojen piilottaminen ja ympäristön rajojen kansallinen
symboliikka. Varsinkin tytöille suunnatussa kirjallisuudessa ihannenuoruuden rajat olivat
leveämmät kuin Akl:ssa, kun taas poikien seikkailukirjojen elämisen malli oli maantieteellisestä
rajattomuudesta huolimatta hämmästyttävän perinteinen ja ahdas. Kirjastojen arkistoja tutkiessa
tuli selväksi, että arkistot sisältävät tietoa instituutiosta ja päätöksenteosta mutta eivät niinkään
kirjaston päätehtävästä eli lainausliikkeestä ja lainaajista. Arkistoaineistoille tyypillinen
”ylhäältä päin” katsova näkökulma vaikeuttaa ruohonjuuritason tutkimusta. Jokainen arkistokin
on vain tietystä ikkunasta nähty maisema.
|
|---|