Yhteenveto: | Musiikkiteollisuuden muutos on viimeisen 10 vuoden aikana aiheuttanut tilanteen, jossa
suuri määrä artisteja etsii levy-yhtiöiden sijaan muuta julkaisukanavaa teoksilleen. Tämä
tutkimus pyrkii selvittämään voiko omakustannejulkaisutapaa pitää toimivana vaihtoehtona
artistin/yhtyeen uran edistämisessä.
Aiemman omakustanteita koskevan tieteellisen kirjallisuuden puuttuessa tämä tutkimus
nojaa teoriaosuutensa musiikkiteollisuutta laajemmin käsittelevään kirjallisuuteen. Lisäksi
tärkeässä osassa ovat artististeille tehdyt teemahaastattelut sekä musiikinkuluttajille
suunnattu kyselytutkimus.
Haastattelujen ja kyselyn perusteella on oikeutettua sanoa, että omakustannejulkaisut ovat
varteenotettava vaihtoehto, kun artisti/yhtye haluaa kasvattaa tunnettavuuttaan kotimaan
musiikkikentällä.
|