| Summary: | Pro gradu -työ tutkii henkilökohtaisten muistojen merkitystä ja käyttöä luovassa kirjoittamisessa. Se tarkastelee eri näkökulmista luovan työn ja ennen muuta kirjoittamisen virikkeitä. Työssä käsitellään myös eri aistien vaikutusta kirjoittamisprosessiin ja pohditaan voiko aisteja stimuloimalla vaikuttaa kirjoittamiseen.
Kaksiosaiseen työhön kuuluu tämän tieteellisen tutkimusosuuden lisäksi taiteellinen osuus eli romaanikäsikirjoitus. Alaotsikko Kun orava kaivoon hyppäsi viittaa työni väljästi omaelämäkerrallisen romaanikäsikirjoitukseen Vesimankeli. Sen kirjoitusprosessi on ollut osa tutkimusprosessia.
Yksi keskeisistä tutkimuskysymyksistäni oli, voiko aisteja virittelemällä herättää muistoja ja nostaa niitä luovan kirjoittamisen virikkeeksi kirjoitusprosessiin. Tämä työ vahvisti oletukseni, että voi. Mitä enemmän muistelin ja kirjoitin, sen enemmän muistin. Muistot jättävät meihin muistijälkiä, ennen muuta kehoomme, joka ei unohda mitään. Tutkimuksessani olen käyttänyt kulttuurin- ja omaelämäkertatutkimuksen teoriataustaa ja tutkinut kirjailijoiden, ennen muuta Antti Hyryn, omaelämäkerrallisten muistojen syntyä.
Omaelämäkerta ei ole koskaan yksi yhteen kirjoitettu kertomus, vaan se on aina kudelma, joka sisältää tapahtumien ja muistojen lisäksi myös kulttuurisen ja kollektiivisen muistin.
Työprosessin pohjalta laadin kaavion Muistojen merkityksestä ja käytöstä luovassa kirjoittamisessa. Päädyin siihen, että kirjoittajan subjektiivinen muistojen käyttö voi parhaimmillaan toimia katalysaattorina myös lukijan omiin muistoihin ja houkutella häntä omaelämäkerralliseen pohdintaan.
|
|---|