| Summary: | Käsitys lapsen edusta on vahvistunut huomattavasti viimeisen kuluneen sadan vuoden
aikana. Erityisesti näin on käynyt suhteessa lapseen itseensä. Tätä vahvistumista on
tukenut mm. YK:n lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, joka velvoittaa viranomaiset ja
lainsäätäjät ottamaan huomioon lapsen edun esisijaisuuden.
Kaikissa sosiaalityön lapseen välittömästi, tai välillisesti, liittyvissä kysymyksissä harkinta
kohdistuu tavalla, tai toisella aina lapsen etuun. Tästä huolimatta käsitettä, lapsen etu, ei
ole missään yksiselitteisesti määritelty. Näin sosiaalityön normiohjaukseen perustuvaa
ratkaisua on helppo perustella viittaamalla yleisesti ja epämääräisesti ”lapsen etuun”.
Lapsen etua ei kuitenkaan saisi käsitellä tavalla, jossa se huomioidaan vain teoriassa.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lapsen etua ja sen huomioimista sosiaalityön
kontekstissa. Tämän empiirisen tutkimuksen kohdejoukko on Suomen vastaanottokeskuksissa
turvapaikkaa hakevat lapset ja nuoret, jotka näin automaattisesti ovat sosiaalityön
piirissä olematta kuitenkaan huostaanotettuja. Lapsiksi ja nuoriksi sekä sosiaalityön
asiakkaiksi tässä lapsen etua tutkivassa tutkimuksessa määritellään (1) turvapaikkaa
hakevat vastaanottotoiminnan asiakkaat, jotka ovat (2) Suomen lain mukaan alaikäisiä.
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella lapsen etu -käsitteen määrittelyä
vastaanottotoiminnan sosiaalityössä. Empiirisen aineiston analyysi tehtiin Delfoimenetelmää
käyttäen. Tutkimusasetelmaksi valittiin paneeliasetelma, jossa käytettiin
samoja panelisteja useampaan kertaan. Panelisteina toimivat Suomen vastaanottokeskusten
sosiaalityöntekijät, joiden keskuudessa suoritettiin eri kokoonpanoilla kolme eri
datankeruukertaa.
Tutkimuksen tuloksena lapsen edun käsite tiivistyi neljään sanaan: ravinto, rauha, rakkaus,
rajat= 4R. Sosiaalityöntekijöiden keskuudessa suoritetut Delfoin kolme kierrosta vahvisti,
että lapsen etu -ajattelussa ja toteutumisessa on eroja riippuen siitä, onko lapsi sijoitettuna
vastaanottotoiminnan aikuis- vai alaikäispuolelle. Tällä tutkimuksella on voitu osoittaa,
että lapsen etu ei toteudu tasapuolisesti kaikkien lasten osalta. Syynä tähän on osoittaa, että
lapsen etu ei toteudu tasapuolisesti kaikkien lasten osalta. Syynä tähän on
vastaanottokeskusten erilainen toiminnan taso, sekä toisaalta vanhempien mukana tulleiden
alaikäisten hyvinvoinnin riippuvuus lapsen omien vanhempien jaksamisesta prosessin
aikana. Turvapaikanhakujärjestelmän vahvan valta, päättää yksilön ja perheen
tulevaisuudesta.
|
|---|