| Summary: | Tutkimus käsitteli Pat Methenyn improvisointityyliä. Työssä tarkasteltiin improvisoituja melodioita, joiden
parissa jazz-muusikoiden yleisesti käyttämän sointu-skaala -teorian selitysvoima voidaan
kyseenalaistaa. Methenyn improvisaatioissa esiintyy paljon tämän kaltaisia melodioita. Tutkimuksen
taustahypoteesin mukaan Metheny rakentaa melodialinjojaan ainakin jossain määrin soittimen
rakenteen ja soittotekniikan ehdoilla. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia sormitusformuloita Methenyn
soitossa esiintyy ja miten hän käyttää niitä pidempien melodioiden luomisessa. Teoreettisena taustana
käytettiin skemaattisen sormituksen käsitettä, formula-teoriaa sekä jazz-musiikin pedagogista
kirjallisuutta.
Ääni- ja videotallenteiden sekä nuottitekstin analyysin avulla identifioitiin Methenyn improvisaatioissa
useimmin toistuvat sormituskuviot. Aineistona oli 29 improvisaatiota vuosilta 1983 – 2000. Enimmillään
sormitusformuloille perustuvia melodioita esiintyi soolon kokonaistahtimäärästä yli 50 %:ssa.
Improvisaatioista löytyi 18 erilaista neljän sävelen sormitusformulaa, joita Metheny yhdistelee eri tavoin
luodakseen melodioita. Soittoteknisten tekijöiden lisäksi sormitusformuloiden esiintymistä määrittävät
taustaharmonian rakenteelliset sävelet, joihin sormitusformulat usein kiinnittyvät.
Tutkimustulokset osoittivat, että sointu-skaala -teorian kannalta haastavia melodioita kyetään
paikoitellen selittämään taloudellisemmin sormitusformuloista käsin. Sormitusformula-analyysi täydentää
improvisaatioiden analyysissä yleisimmin käytettyä sointu-skaala -teoriaa huomioimalla instrumentin
rakenteen ja soittotekniikan vaikutuksen improvisaation synnyssä.
|
|---|