| Summary: | Tutkielmani lähtökohta on eduskunnan lukujen valossa vaatimaton budjettivalta. Kolmen
kuukauden prosessissa eduskunta lisää hallituksen alkuperäiseen esitykseen noin promillen
suuruisen rahamäärän. Keskeinen kysymys kuuluu, toimiiko eduskunta tehottomasti.
Perusteellisemmassa tarkastelussa nousee voimakkaasti esille myös parlamentin puhevalta.
Tulevaisuuden tarpeiden korostaminen budjettipuheissa on keskeinen vallankäytön muoto. Se
on eduskunnan kontrollivaltaa suhteessa hallitukseen.
Teoreettisen kirjallisuuden lisäksi tutkimusaineistoni muodostuu vuonna 2009 eduskunnassa
pidetyistä budjettipuheenvuoroista. Tekstin luentatapana pyrin käyttämään erottelujen,
luokittelujen ja erilaisten puhujaroolien hahmottamista. Tässä yhteydessä keskeiseen
merkitykseen nousee hallitus- ja oppositioasetelma.
Tutkielmassa esittämäni näkökohdat eduskunnan budjettiprosessin nykytilasta,
muuttumattomuudesta, kansainvälisissä reformeissa onnistumisesta, jatkuvasti voimistuvasta
hallituksesta, virkamiesvallan kasvusta sekä kansanedustajien voimattomuuden valituksista
puoltavat sitä päätelmää, että eduskunnan budjettiprosessia pitää korjata.
Päädyn siihen, että uudistusta ei pidä lähteä etsimään eduskunnan salityöskentelystä eikä
varsinkaan sen supistamisesta. Kaikki budjettipuheenvuorot luettuani totean, että
istuntosalissa tapahtuva retorinen miekkailu on budjettiprosessin parasta antia.
Päätelmissäni esitän niin ikään, että Suomessa pitäisi käynnistää puoluerajat ja vaalikauden
ylittävä komiteatyö, jonka tavoitteena olisi yksittäisen kansanedustajan ja koko eduskunnan
vaikutusvallan lisääminen erityisesti budjettiprosessissa. Eräänä mahdollisena uudistuksena
voisi olla valiokuntien roolin vahvistaminen. Ranskan reformia mukailevassa mallissa
valiokunnan jäsenten eli kansanedustajien valta kasvaisi valtioneuvoston,
valtiovarainministerin ja ministeriöiden virkamiesten kustannuksella. Ruotsin esimerkin
innoittamana esitän myös valtiovarainvaliokunnan itsenäisen ja keskeisen roolin korostamista.
|
|---|