| Yhteenveto: | Eurooppa ja islam ovat olleet toistensa kanssa tekemisissä jo vuosisatojen ajan. Kanssakäyminen on ollut sekä vihamielistä, että rauhanomaista, mutta eurooppalaisten asenteita on aina värittänyt pelko kristinuskon vanhentuneena kieltänyttä itäistä naapuria kohtaan. Tässä työssä tarkastellaan Euroopassa 1700-luvun loppupuolella vallinnutta muslimikuvaa. Tutkimuksessa selvitetään, miten muslimeihin suhtauduttiin maallistuvassa yhteiskunnassa, millaisia representaatioita heistä rakennettiin, sekä eroteltiinko muslimikansallisuudet toisistaan, vai tarkasteltiinko heitä yhtenäisenä ryhmänä. Alkuperäislähteenä käytetään 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kirjoitettuja englanninkielisiä maantieteen kokoelmateoksia niiltä osin, kuin ne käsittelevät Arabiaa, Persiaa ja Osmanien valtakuntaa.
Tutkimuksen lähtökohtana on toiseuden teoria. Vieraita kansoja tarkastellessaan eurooppalaiset liittivät heihin usein ominaisuuksia, jotka nähtiin Itselle vastakkaisiksi. Tämä me – he tai Itse – Toinen jaottelu on ominaista erityisesti eurooppalaiselle ajattelulle, ja se on ratkaisevasti vaikuttanut eurooppalaisen identiteetin rakentumiseen. Usein vertailukohta Itselle löydettiin juuri itärajan takaa, koska sitä jouduttiin usein puolustamaan vihamielisiä valloittajia vastaan. Vieraista kansoista tehdyillä toiseuden representaatioilla ihmiset luokiteltiin meihin ja heihin, tai Itseen ja Toiseen. Usein Toiseen liitetyt luonteenpiirteet heijastivat vastakkaisia luonteenpiirteitä Itselle.
Islamista ja muslimeista luodut toiseuden representaatiot muuttuivat merkittävästi 1700-luvun kuluessa. Monia muslimeihin keskiajalla liitettyjä stereotypioita korjattiin, ja islamiin suhtauduttiin aikaisempaa objektiivisemmin. Maallistuvassa yhteiskunnassa eläneet eurooppalaiset alkoivat verrata yhä useammin korkeaa sivistystasoaan muslimeihin aikaisemman kristinuskon sijaan. Islam ei siis enää edustanut negaatiota kristinuskolle, vaan sivistyneelle Euroopalle. Muslimeja ei kuitenkaan tarkasteltu yhtenäisenä ryhmänä, vaan persialaisia, arabeja ja turkkilaisia tarkasteltiin erillisinä kansallisuuksina. Eurooppalaiset vahvistivat mielikuvia omasta ylemmyydestään projisoimalla Itselle vastakkaisina nähtyjä luonteenpiirteitä muslimeihin. Näkemällä arabit, persialaiset ja turkkilaiset oppimattomina, taikauskoisina ja despoottisen hallintojärjestelmän kahlitsemina, eurooppalaiset vahvistivat käsitystään omasta korkeasta sivistystasostaan, tieteellisestä edistyneisyydestään, sekä valtiojärjestelmänsä ylivertaisuudesta.
|
|---|