| Summary: | Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella valtamediaa edustavan Ylen verkkosivujen ja vanhoillislestadiolaisen yhteisön median Päivämiehen vanhemmuutta käsitteleviä juttuja syksyltä 2023. Tekstejä analysoimalla tarkoitus on selvittää, millaisia kielenkäytön tapoja aineistosta on löydettävissä ja näin tehdä näkyväksi, millaisia vallitsevia näkökulmia ja diskursseja vanhemmuudesta esitetään mediassa. Medioita analysoidaan kahtena erillisenä aineistona, mutta niistä etsitään myös yhtäläisyyksiä ja eroja. Tutkielman tavoitteena on edistää keskustelua mediarepresentaatioiden merkityksestä mielikuvia muokkaavana ja sitä kautta erilaisiin valintoihin vaikuttavana tekijänä. Tavoitteena on ymmärtää erilaisia julkisuuksia suomalaisella mediakentällä. Tässä hyödynnän Nancy Fraserin vastajulkisuus-käsitettä.
Tutkimusmenetelmänä oli diskurssianalyysi. Analyysi tuotti neljä eri diskurssia: perinteisen perhemallin diskurssi, arvioimisen diskurssi, pärjäämisen diskurssi ja tunnepuheen diskurssi. Vanhemmuudessa näyttää analyysin perusteella vallitsevan Suomessa perinteiset sukupuoliroolit. Äidit ovat lasten ensisijaisia hoivaajia ja kasvattajia. Aineistossa esiintyi runsaasti ohjeita vanhemmille oikeanlaiseen vanhemmuuteen. Teksteissä kuvattiin huonoa vanhemmuutta, mutta näissä kuvauksissa oli salliva sävy. Vallalla on analyysin mukaan myös pärjäämisen kulttuuri, jossa vanhemmuuteen kohdistuu itse asetettuja ja ympäristöstä tulevia paineita. Avun hakeminen ei näytä olevan helppoa. Vertaistuen tarvetta, mutta toisaalta myös vertaistuen kuvauksia esiintyi. Lisäksi vanhemmuus herättää runsaasti erilaisia tunteita, joita sanotetaan mediassa. Keskeisimmät erot Ylen ja Päivämiehen välillä olivat äitiyden korostuminen Päivämiehessä, ohjeiden korostuminen Ylellä ja positiivisuuden korostuminen Päivämiehessä.
Medialla on merkittävä rooli mahdollistaessaan ja ylläpitäessään erilaisia julkisuuksia, jotka toimivat keskusteluareenoina yhteisöilleen. Tämä toteutuu hyvin vanhemmuuskeskustelussa. Toisaalta miehiä saisi olla enemmän sekä kirjoittajina että haastateltavina. Runsas ohjeiden määrä ja vertaistuen vähyyden kuvaukset voivat lisätä paineita ja tehdä vanhemmuutta vähemmän houkuttelevaksi. Hankalien tunteiden sanottamisen vastapainoksi tarvittaisiin nykyistä enemmän positiivista vanhemmuuspuhetta. Päivämiehen vastajulkisuuden luonne tulee esille, kun se korostaa sisällössään konservatiivisia perhearvoja.
|
|---|