| Summary: | Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä oli selvittää kriisejä kohdanneiden isien antamia merkityksiä omalle isyydelleen ja vanhemmuudelleen. Tutkimuksessa tarkastellaan isyyden näkökulmia isien itse kertomana yksilöhaastattelujen kautta. Isyydestä puhumisen tapojen tutkiminen on merkityksellistä, sillä ne osaltaan heijastelevat isyyden ihanteita, yksilöllisiä näkökulmia isyyteen, sekä myös isyyden toteuttamisen tapoja arjessa. Erityisesti kriisin kohdanneet isät ja heidän vanhemmuutensa on näkökulma, jolle on vielä tarvetta tutkimuskentällä.
Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on analysoitu diskurssianalyysin periaattein. Tutkimusaineisto saatiin osana Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen, sekä Ensi- ja Turvakotien liiton yhteisen Kriisit isän elämässä -tutkimushankkeen laajempaa aineistoa. Haastatteluihin osallistuvat isät (N=7) olivat Ensi—ja turvakotien liiton toiminnassa vapaaehtoisesti mukana olevia isiä. Heillä oli taustallaan erilaisia haasteita ja elämän kriisejä, kuten päihdetaustaa tai mielenterveysongelmia.
Tutkimuksessa isien puheesta tunnistettiin kuusi isyysdiskurssia: kasvattaja- ja (kasvatus)kumppanuusdiskurssit, vastuiden ja velvollisuuksien diskurssi, sekä muutos-, huoli- ja kiitollisuusdiskurssit. Niistä löydettiin yhteyksiä myös aiemmin tehtyyn isyystutkimukseen ja aiempien vuosikymmenten isyysihanteisiin. Diskursseissa kuului isien ajatuksia vanhemmuudesta kiitollisuutta ja voimavaroja lisäävänä, mutta myös huolia nostattavana asiana, mm. perheen terveyteen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyen. Isyys oli muuttanut elämää mm. arjen velvollisuuksia lisäten, mutta myös terveellisempään elämään ohjaten. Isät puhuivat vanhemmuudestaan kaikissa sen vaiheissa raskauden alkamisesta lapsen syntymään, sekä myöhempiin kehityksen ja kasvun vaiheisiin saakka.
|
|---|