Yhteenveto: | Tutkin maisterintutkielmassani erityiskoulu Valterin toimipisteen musiikintuntien sisältöjä.
Tutkimuksessani tärkeänä aineistona musiikintuntien lisäksi toimii Valterin opetussuunnitelma ja
tämän laatimat tavoitteet koulun musiikintunneille. Aihe tutkielmaani valikoitui
erityispedagogiikan ja musiikkikasvatuksen opintojeni kautta, sillä tulevassa työssäni toivon
hyötyväni kaikesta, mitä tämän maisterintutkielman tutkimusprosessin aikana olen oppinut.
Tutkimukseni aikana toteutin myös erityispedagogiikan sivuaineharjoittelun, joka oli suuri etu
myös tutkimustani ajatellen. Pääsin vajaan kolmen kuukauden harjoitteluni aikana syventymään
paljon enemmän erityiskoulun opetusarkeen kuin olisin päässyt ainoastaan kolmen viikon
tutkimukseni aikana. Aineistoni koostuu kolmesta opetusryhmästä, joita kävin observoimassa
kolmen viikon ajan. Jokaisessa ryhmässä on eri ikäisiä oppilaita, joilla on erilaisia tuen tarpeita,
kuten näkö- ja kuulorajoitteisuutta sekä monivammaisuutta. Ryhmät ovat tärkeä osa aineistoani,
mutta tulen keskittymään ensisijaisesti musiikintuntien sisältöjen kokonaisuuksiin sekä Valterin
opetussuunnitelmaan.
Toteutin tutkimukseni tapaustutkimuksena keväällä 2023, johon aineistoni keräsin pääasiassa
observoimalla musiikintunteja. Toimin musiikintunneilla kuitenkin observoinnin lisäksi myös
apuopettajana, mikä teki tutkimuksestani myös hieman toiminnallisen. Valterin toimipisteen
musiikinopetus toteutui opetussuunnitelman laatimia tavoitteita kiitettävästi noudattaen. Valterin
toimipisteessä musiikkia opettavat opettajat ovat erityisopettajia, joilla ei ole
musiikkikasvatuksen alan pätevyyttä. Usealla opettajalla on kuitenkin musiikillista tietämystä
esimerkiksi musiikkiterapiasta. Ainoastaan musiikinopettajan pätevyydellä ei erityiskoulussa
kuitenkaan pärjää, sillä musiikintunneilla tulee tietää niin paljon eri tuen tarpeisiin vastaamisesta.
Sekä erityispedagogiikan että musiikkikasvatuksen osaaminen ovat tärkeää erityiskoulun
musiikintunneilla.
|