| Yhteenveto: | Tässä tutkimuksessa selvitin, minkälaisia kokemuksia sairaalakoulun opettajilla
oli psyykkisesti oireilevan oppilaan opettamisesta, ja mitä kuntouttavia tukitoimia he käyttivät työssään. Opettajien vastauksista kuului huoli lasten ja nuorten
lisääntyvästä pahoinvoinnista sekä mahdollisesta riskistä syrjäytymiseen.
Psyykkinen oireilu on opettajien kokemuksen mukaan lisääntynyt viimeisen
kymmenen vuoden aikana ja yhä nuoremmat lapset reagoivat psyykkisellä oireilulla. Nuorisopsykiatrian osastohoitojaksojen määrä on kasvanut viimeisen
kolmenkymmen vuoden ajan koko ajan, avohoidon kehittymisestä huolimatta
(Koskinen ym., 2025). Huolta opettajissa herättää myös se, että alakouluikäisistä
sairaalaopetukseen tulevista oppilaista tyttöjen osuus on kasvanut. Syynä tähän
opettajat miettivät yhtäältä koulun ja ympäristön kuormittavuuden lisääntymistä, toisaalta sitä, että tyttöjen sisäänpäin kääntyneeseen reagointiin on alettu
kiinnittää myös enemmän huomiota diagnosoinnin kehittyessä.
Yhteenvetona voin todeta tämän tutkimuksen perusteella, että kun oppilas
siirtyy sairaalakouluun opiskelemaan psyykkisen oireilun vuoksi, opinnot ovat
toissijainen asia ja kuntoutuminen on ensisijainen tavoite. Koulunkäynti, yksilölliset tukitoimet ja arkipäivän rutiinit itsessään toimivat kuntouttavina tekijöinä
hoidollisten tekijöiden lisäksi, joten toimiva sairaalakouluarki ja asiantunteva, resurssivahva opettaja ovat avain asemassa oppilaan kuntoutumisprosessin
polulla. Tämän tutkimuksen tulokset ovat yhteneväisiä lasten ja nuorten psyykkisestä oireilusta tehtyjen aiempien tutkimusten kanssa.
|
|---|