| Yhteenveto: | Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen Kuvalehden ja Helsingin Sanomien uutisointia Tšetšenian ensimmäisestä
sodasta vuosina 1994–1996. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suomalainen media kuvasi Venäjän ja
Tšetšenian välistä konfliktia ja mitä käsityksiä se välitti Venäjän valtiollisesta kehityksestä. Erityisesti
tarkastellaan, esiintyikö uutisoinnissa piirteitä niin sanotusta myöhäissuomettumisesta tai jälkisuomettumisesta,
jotka viittaavat erilaisiin suhtautumistapoihin Venäjään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään suomettumisen käsitettä ja sen jatkokehitelmiä (myöhäis- ja
jälkisuomettuminen) sekä kehysanalyysiä, jonka avulla tarkastellaan, millaisia tulkintakehyksiä mediatekstit
tarjoavat yleisölle ja miten ne ohjaavat lukijan ymmärrystä sodasta. Aineistona käytetään edellä mainittujen lehtien
artikkeleita, ja analyysi pohjautuu sisällönanalyysiin ja lähilukuun.
Tutkimus osoittaa, että kumpikaan tarkastelluista lehdistä ei vaiennut Venäjän sotatoimista, vaan molemmat
uutisoivat kriittisesti ja analyyttisesti. Helsingin Sanomien varhainen uutisointi nojasi osin Venäjän virallisiin
lähteisiin, mutta muuttui sodan edetessä monipuolisemmaksi. Suomen Kuvalehti taas suhtautui kriittisesti Venäjään
alusta alkaen ja korosti länsimaiden passiivisuutta konfliktin suhteen.
Tutkielma osoittaa, ettei myöhäissuomettumisen kaltaista varovaisuutta tai Venäjän myötäilyä esiinny
kummassakaan lehdessä. Sen sijaan uutisoinnissa tuodaan esille sodan julmuudet ja kansainvälisen yhteisön
välinpitämättömyys. Tutkimus avaa näkökulmia siihen, miten suomalainen media käsitteli uutta, itsenäisen
Venäjän käymää sotaa aikana, jolloin Venäjän ulkopoliittinen linja ja sisäinen tilanne olivat epävakaita
|
|---|