Yhteenveto: | Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia sitä, millaisia keinoja harjoittelukoulun opettajilla on kiintymyssuhteen luomiseen oppilaiden kanssa. Lisäksi tutkimuksella selvitettiin, onko opetusharjoittelijoilla merkitystä opettajan ja oppilaan väliseen kiintymyssuhteeseen ja sen syntymiseen.
Tutkimukseen osallistui yhteensä neljä opettajaa ja kymmenen oppilasta harjoittelukoulusta. Oppilaat olivat kahdelta eri luokka-asteelta. Pääasiallisena aineistonkeruumenetelmänä toimi haastattelu, ja sen lisäksi havainnoimme luokkia, joista oli opettajien lisäksi oppilaita mukana. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysilla.
Tutkimustuloksista nousi kolme keskeistä keinoa, joilla opettajat rakentavat kiintymyssuhdetta oppilaisiin. Nämä olivat oppilaiden yksilöllinen kohtaaminen ja luottamuksen sekä turvallisen ympäristön rakentaminen. Lisäksi tulokset osoittivat, ettei opetusharjoittelijoilla ole merkitystä opettajan ja oppilaan väliseen suhteeseen, vaan suhteeseen nähtiin vaikuttavan enemmänkin opettajan ja oppilaan persoonat. Opetusharjoittelijat kuitenkin mahdollistivat opettajille ja oppilaille enemmän yksilöllistä aikaa, mikä voi osaltaan vahvistaa opettajan ja oppilaan välisen kiintymyssuhteen rakentumista.
|