| Summary: | Fyysiseen vammaisuuteen ja paralympiaurheilijoihin kohdistuu objektisoivia narratiiveja, jotka ovat usein ristiriidassa vammaisten henkilöiden omien kokemusten kanssa. Vammaisuus nähdään perinteisesti ongelmana, lääketieteellisen mallin mukaisesti ”viallisen” kehon tai sosiaalisen mallin mukaisesti yhteiskunnan vammauttavien rakenteiden vuoksi. Uudempi malli fyysisen vammaisuuden määrittelyssä on Elizabeth Barnesin (2016) luoma arvoneutraali malli, jonka mukaan vammaisen kehon ja valtavirtaväestön kehon välillä on relevanttia puhua ”pelkästä erosta”; fyysinen vammaisuus on itsessään neutraali ominaisuus, joka voi yksilöllisen tilanteen mukaan vaikuttaa suotuisasti tai haitallisesti. Paralympiaurheilijoita representoidaan joko vammansa ylittävinä sankareina tai vamma näkymättömiin häivytettynä.
Olen pyörätuolilla liikkuva entinen huippu-urheilija. Autoetnografisessa maisterintutkielmassani pureudun edustamaani ihmisryhmään kohdistuvien dominoivien narratiivien ja itserepresentaationi väliseen eroon. Tutkimusaineistoni on vuosien 2023 ja 2024 aikana kirjoittamani 50-sivuinen omaelämäkerrallinen tekstikokoelma. Tekstit kuvaavat lapsuuteeni, nuoruuteeni, huippu-urheilu-urani aikaiseen sekä sen jälkeiseen elämääni liittyviä valikoituja kokemuksia. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin selvitän, kuinka liikuntavammaisuuteen liittyvä ruumiillisuus, kokemuksellinen toimintakyky sekä huippu-urheilun merkitys ja urheilijakuvaukset näyttäytyvät teksteissäni verrattuna siihen, kuinka edustamaani ihmisryhmää määritellään ulkopuolelta. Käsittelen jokaista mainittua teemaa kysyen, toistanko vai rikonko niihin liittyviä dominoivia narratiiveja. Lisäksi selvitän, tukevatko tekstini Barnesin (2016) arvoneutraalia mallia ja ajatuksia fyysisestä vammaisuudesta pelkkänä erona.
Tutkimusaineistoni vaikuttaa tukevan Barnesin (2016) teorioita. Lisäksi tutkimusaineistoni rikkoo, mutta myös toistaa jokaista tarkastelemaani dominoivaa narratiivia. Toistaminen liittyy pääasiallisesti tarinamaailman sisällä esiin tuleviin ulkopuolisiin asenteisiin sekä tarpeeseeni todistaa niitä vääriksi. Taistelen kirjoittamisellani dominoivia narratiiveja vastaan. Analyysin yllättävimpiin tuloksiin kuuluu, että teksteissäni on nähtävissä vamman kompensointia kyvykkyyttäni eri tavoin korostamalla. Kaiken kaikkiaan kirjoitan kehostani ja sen toiminnasta hyväksynnän, ylpeyden ja lempeän huumorin sävyttämänä.
|
|---|