| Summary: | Alaikäisenä Suomeen yksin ilman huoltajaa tullut lapsi on sekä haavoittuvassa asemassa että selviytyjä. Tutkimuksen tavoitteena on tarjota tietoa alaikäisenä yksin tulleiden sopeutumisesta ja resilienssin tukemisesta ja samalla tarjota malleja ja ideoita suomalaisen sosiaalityön kehittämisen tueksi. Tutkimuskysymys on: Minkälaiset tekijät tukevat alaikäisenä yksin tulleen lapsen resilienssiä?
Tutkimus on toteutettu integroivana, kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto on koottu neljästä tietokannasta ja sen lisäksi JYKDOKin suomenkielisten artikkeleiden hausta. Tutkimusaineistoksi valikoitui artikkeleiden tutkimukseen sopivuuden tarkastelun jälkeen yhteensä 14 kansainvälistä vertaisarvioitua artikkelia. Tutkimusaineiston luokittelussa on käytetty apuna sisällönanalyysiä.
Aineistosta tuli esille kuusi pääteemaa, joiden joihin yksintulleiden resilienssi tai sen puute kiinnittyi. Nämä teemat olivat sosiaalityöntekijä, mentorointi, perhehoito, yksin tulemisen vahvuudet, uskonto ja kulttuurikompetenssi. Sosiaalityöntekijän tuki oli yksin tulleiden lasten kertomuksissa heikko, ja haastatellut sosiaalityöntekijät kokivat merkityksellisen kohtaamisen haasteelliseksi. Mentorointi koettiin yksin tulleille lapsille toimivaksi tukimuodoksi. Sukulais- ja lähiverkoston perheissä hoidosta oli ristiriitaisia tuloksia, mutta perhehoito sinänsä oli yksin tulleelle hyvä asumismuoto. Kun jo täysi-ikäisiä nuoria, jotka olivat tulleet maahan alaikäisenä ilman huoltajaa, verrattiin huoltajan kanssa tulleisiin, olivat yksin tulleet nuoret useammin koulutuksessa ja töissä kuin vanhemman kanssa tulleet. Uskonto nousi osassa tutkimuksia vahvaksi yksin tullutta lasta tukevaksi tekijäksi. Myös etenkin oman kulttuurin osaaminen ja vaaliminen osoittautui nuorta tukevaksi tekijäksi.
Alaikäisenä yksin tulleen omatyöntekijänä toimivan sosiaalityöntekijän on mahdollista tukea yksintulleen lapsen resilienssiä sekä omatyöntekijänä että sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla.
|
|---|