| Summary: | Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden kokemuksia nuorten mielenterveyspalveluiden riittämättömyyden heijastumisesta lastensuojeluun. Tutkimusaihe on rakenteellinen ja kriittinen. Laadullisella tutkimusmetodilla pyritään ymmärtämään ja tulkitsemaan kokemustietoa. Aineisto on analysoitu fenomenologis-hermeneuttisen tutkimusperinteen mukaisesti.
Useiden eri tutkimusten valossa nuorten mielenterveyspalvelut eivät ole pystyneet vastaamaan kasvavaan palveluiden tarpeeseen (mm. Malja, Puustinen-Korhonen, Petrelius & Eriksson 2009). Lainsäädännön keinoin on pyritty vahvistamaan oikeutta saada oikea-aikaista, riittävää apua sekä yhteensovittaa sote-palveluita asiakaslähtöisesti. Lastensuojelussa lapsia ja nuoria joudutaan kuitenkin sijoittamaan mielenterveysongelmien vuoksi varsin yleisesti (Kuntaliitto 2018). Lastensuojelun ja mielenterveyspalveluiden tarvetta selittäviä yhteisiä tekijöitä on tutkitusti olemassa paljon, ja usein molempia tarvitaankin rinnakkain (esim. Pasanen, Katajamäki, Martikainen & Åsted 2015 353-354; Mieli ry). Kuitenkin vaikuttaa siltä, että palveluvalikossa viimesijaiseen, lastensuojeluun, heijastuu mielenterveyspalveluiden riittämättömyys (Huikko, Kovanen, Tornioinen-Holm, Vuori, Lämsä, Tuulio-Henriksson & Santalahti 2018).
Ryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä kahdeksan sosiaalityöntekijää kahdelta eri hyvinvointialueelta. Sosiaalityöntekijät tunnistivat ilmiön ja kohtasivat laajalla kirjolla nuorten mielenterveysongelmia työssään. Aineiston mukaan mielenterveyspalveluiden niukat resurssit johtivat erilaisiin rakenteellisiin rajaamisiin ja poissulkemisiin. Riittävä resurssointi mielenterveyspalveluissa mahdollistaisi joustavammat ja asiakaslähtöisemmät palvelut. Lastensuojelun tehtävänä nykyisessä tilanteessa näyttäytyi paljon apua tarvitsevista ja väliinputoajista kiinni pitäminen, sekä nuoren kannattelu ja asianajo mielenterveyspalveluihin pääsemiseksi ja niissä pysymiseksi.
|
|---|