| Summary: | Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää päihderiippuvuudesta toipuvien äitien kokemuksia ensimmäisestä kohtaamisesta sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkimus keskittyy erityisesti tunteisiin,
kuten häpeään, ja siihen, miten sosiaalityöntekijän toiminta ja vuorovaikutustyyli voivat joko lievittää tai
vahvistaa häpeän tunteita. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, johon vastasi 14 äitiä. Aineisto analysoi
tiin sisällönanalyysin menetelmällä, ja narratiivinen analyysi toimi tukevana lähestymistapana. Tulokset
osoittavat, että suurin osa vastaajista koki sosiaalityöntekijän kohtaamisen vaikuttaneen heidän tunteisiinsa merkittävästi. Moni koki jännitystä, pelkoa ja häpeää ennen tapaamista, ja sosiaalityöntekijän
asenne saattoi joko vahvistaa tai lieventää näitä tunteita. Positiivinen, myötätuntoinen ja asiallinen suhtautuminen koettiin lieventävän häpeää ja tukevan hoitomotivaatiota, kun taas tuomitseva ja alentava
käytös vahvisti negatiivisia tunteita ja heikensi luottamusta. Tutkimus tuo esille sen, miten tärkeä rooli
sosiaalityöntekijöillä on päihderiippuvuudesta toipuvien äitien toipumisprosessissa. Tulosten perusteella
päihdetyön erityisosaamisen vahvistaminen sekä vuorovaikutustaitojen vahvistaminen sosiaalityön koulutuksessa olisi olennaista, jotta sosiaalityöntekijät voisivat kohdata, tukea asiakkaitaan paremmin ja sensitiivisesti. Tutkimuksen pääkysymykset olivat: 1. Mitkä tekijät herättävät häpeän tunteita päihderiippuvaisten äitien ensimmäisessä tapaamisessa sosiaalityöntekijän kanssa? 2.Millaisia häpeään liittyviä kokemuksia ja tuntemuksia nousee esiin äitien kertomuksissa ensimmäisestä kohtaamisesta sosiaalityöntekijän kanssa?
Tulokset osoittivat, että suurin osa äideistä oli kokenut häpeää sosiaalityöntekijän ensitapaamasilla. Tuloksissa ilmeni myös, että äideille oli tyypillistä kokea epävarmuutta, pelkoa, häpeää, epäonnistuneisuutta, syyllisyyttä ja leimatuksi tulemista. Osa äideistä oli kokenut toiveikkuutta avunsaannista sosiaalityöntekijän tapaamiseen liittyen.
|
|---|